30.4.2013

Näkymättömän yksinäisyys




Kirjoittanut: Juho Saari

Kreetta Onkeli: Beige – Eroottinen kesä Helsingissä. Sammakko, Turku 2005, 127 sivua.

Eräs sosiaalitieteellisen tutkimuksen teema on yhteiskunnallisen position ja sosiaalisen näkyvyyden välinen yhteys. Sosiaalinen positio sosiaalisissa verkostoissa perustuu muiden ihmisten osoittamaan kiinnostavuuteen. Mitä kiinnostavammaksi henkilö osoittautuu, sitä näkyvämpi hän on muille ihmisille. 

Kiinnostuksen lähteeksi ei kuitenkaan enää riitä luokka-asema, statusasema tai valtasuhde. Sen ohella ihmisissä tulee olla toisia ihmisiä kiinnostavaa, vuorovaikutuksessa syntyvää ”emotionaalista energiaa”. Emotionaalisen energian alhaisuus puolestaan tekee läpinäkyväksi ja altistaa yksinäisyydelle.  

Kreetta Onkelin Beige kertoo Helsinkiin muuttavasta ”Hiekkakylän” lukionsa päättävästä tytöstä Vapusta, jonka tuottama emotionaalinen energia ei riitä tekemään häntä muille näkyväksi. Syytä tähän on useita. Hän on ylipainoinen ja keskimääräistä pidempi, koulussa keskimääräinen, sosiaalisilta taidoiltaan heikko ja liikuntatunneilla armovitosen oppilas. 

Muille lukiolaisille ja ihmisille näkymätön yksinäinen neitsyt, joka vanhojen tansseissa saa kavaljeerikseen opettajan.

Ammatinvalinnanohjaaja näkee hänessä vain hänen kokonsa ja suosittaa lääkäriksi haluavalle tytölle sairaala-apulaisen töitä, koska hän jaksaa nostella ”ylipainoisia sydänpotilaita”. Hänen isänsä aistii hänen yksinäisyytensä ja syyllistää tarkoittamattaan: ”miksei sinulla ole ketään kaveria”?, Siihen Vappu vastaa väistellen: on minulla kavereita, mutta ”minä haluan välillä olla yksin. Niin se on. Olla yksin.”

Kun ystäviä ei ole, Vappu elää mielikuvituselämää. Hän kuvittelee itselleen miehiä, jotka ovat ihania ja häntä varten, himokkaita ja haluavat juuri hän. Hän kiemurtelee himoissaan. Yksi eronnut mies – häntä kaksi kertaa vanhempi – on valmis makaamaan hänet, mutta siitä ei tule mitään. 

Mielikuvitusmaailmassa eläminen vahvistuu kun hän muuttaa Helsinkiin, jossa pääsee kirjastoon töihin. Miespuolisten työkavereiden hän ajattelee haluavan häntä ”tekemään seksiä”. Lähelle – hänen reviirilleen – tuleva mies saa hänet haluamaan: ”olin märkä tuulipuvun housuja myöten.”

Hän myös kuvittelee olevansa työpaikan seksiobjekti. Mitä hän ei ole.  Totuus valkenee hänelle vaiheittain, kun kukaan miehistä ei halua vietellä häntä, vaikka hän on  aktiivisesti tyrkyllä. Vappu tajuaa olevansa näkymätön:

”Olin hiljainen nainen. Hän jolla ei ollut sanottavaa. Olin vaiennut ulkoisesti ja sisäisesti.” (s. 111)”
Ja hän jatkaa itsensä pohdintaa:

”En päässyt irti itseni miettimisestä, kysymyksestä miksi minusta oli tullut niin hiljainen ja estynyt aikuinen. Vaikka en tahtonut pahaa toisille, epävarmuuteni sai ihmiset kavahtamaan. Ihminen ei saanut olla hiljainen. Eikä väritön. Syntini oli sekoittua taustaan.” (s. 114)
Kirjaa avainsanaa käyttäen hän oli beigenvärinen ihminen.  
  
Kaikkiaan Onkeli on kirjoittanut osuvan kuvauksen yksinäistyvästä ihmisestä, joka rakentaa muureja ympärilleen ja elää mielikuvituselämää. Pikku hiljaa hän omaksuu yksinäisen identiteetin ja se alkaa määrittää häntä. Samalla hän katoaa ihmisten silmistä ja mielistä.

13.4.2013

Arvottoman yksinäisyys

Juho Saari kirjoitti tämän bloggauksen "kerta lopetuksen päälle". Taidan viheltää pelin auki siinä mielessä, että jos joskus luen yksinäisyyskirjan ja mielin blogata siitä, niin tämä paikka on edelleen auki.
___________________

Suomalaisen kirjallisuuden eräs perushahmoista on yksin erämaahan vaeltava mies, joka etsii siellä ja itseään ja elämänsä tarkoitusta sekä ajattelee viisaasti maailman menosta. Sama hahmo on kulkenut kirjallisuudessa jo pitkään. Veikko Huovisen (1927–2009) ”Havukka-ahon ajattelijan” (1952) Konsta Pylkkänen edustaa tässä katsannossa agraarista Suomea ja Arto Paasilinnan ”Jäniksen vuoden” (1975) toimittaja Kaarlo Vatanen peilaa teollistuvaa, mutta sielultaan vielä maaseudun tahtiin hengittävä Suomea.

Tuomas Kyrön nyt esiteltävässä kirjassa ”Kerjäläinen ja jänis” Romaniasta Suomeen päätynyt kerjäläinen Vatanescu hakee paikkaansa jälkiteollisessa EU-Suomessa yhdessä jänikseksi kutsutun kaninsa kanssa. Toisin kuin kahden edellä mainitun kirjan päähenkilöt, Vatanescu on julkilausutusti yksinäinen mies. Hän joutuu jättämään poikansa Miklosin Romaniaan ansaitakseen rahaa kerjäämällä. Vatanescua motivoi pojalle ostettavat nappulakengät.

Suomeen hänet tuo ”huume- ja ihmiskauppias, yksinäinen mies Jegor Kugar” jonka aikaisemmin seksin ja rahan täyttämä elämä on mennyt vauhdilla alamäkeen sen jälkeen, kun hänellä meni sukset ristiin pomonsa kanssa. Hänen tehtävänsä on organisoida kerjääminen ja kerätä siitä saatavat rahat sekä tilittää ne eteenpäin.

Suomessa kerjäläisen rooliin sovitettu Vatanescu jää oman itsensä varaan, kuten yksinkulkevat miehet jäävät 2000-luvun maailmassa. Sillä:

”Aikuisilla miehillä on arvoa niin kuin heillä on voimaa. … Heikko on sellainen ihmisrievun osa, josta ei ole ottamaan omaansa, sellaisen miehen osa, joka ei osaa tapella paikastaan, ei hallitse kieltä, pelimiehen elkeitä tai huumoria, joka pehmentää putoamisia.”

Vatanescu on kuvatun kaltainen arvoton mies, yksin maailmassa, yksinäinen elämässä, omasta mielestään tarpeeton. Kuten Vatasella aikoinaan, myös Vatanesculle pelastajaksi tulee jänis, jonka pelastamalla hän pelastaa myös itsensä, sillä ”minulla ei ole täällä ketään”.

Vatanescu nousee muiden kerjäläisten kanssa Kugaria vastaan ja joutuu pakenemaan. Pakomatkalla vastaan tulee paitsi kani myös suomalaisia ja aikaisemmin maahan muuttaneita laidasta laitaan: eräät heistä haluavat auttaa, toiset sulkevat oven hänen edessään, kolmannet antavat hänelle mahdollisuuden ensin lakanpoimijana ja sitten pimeän työn tekijänä ostoskeskuksen työmaalla Lapissa.

Hyvin alkanut rakennusurakka pysähtyy aktivistisen interventioon. Sen seurauksena Vatanescu on taas tyhjän päällä ja ottaa Kolarista junan etelään. Siellä hän kohtaa Sanna Pommakan, joka on myös elämän kolhima kulkija. Hänen itsetuntonsa on mankeloitu muutamaan otteeseen maanrakoon. Jäljelle on jäänyt päämäärää vailla oleva ajelehtija. Synkimmällä hetkellä hän katsoo päivät pitkät televisiota ja peilaa Kyrön sanoilla itseään seuraavasti:

”Kaikkien ihmisten kaikki ongelmat ovat ihmissuhdeongelmia. … Sannan ongelmat olivat vain hänen omia ongelmiaan. Yksinäisyys se varsinainen ongelma oli, siitä kumpusi kaikki. Sanna Pomakasta tuntui että hän oli syntynyt tänne yksin, hän eli täällä yksin ja yksin hän täältä lähtisi. Ja mitä merkitystä silloin on millään.”

Sanna on kuitenkin päässyt vähän jaloilleen ja aloittelee uraansa taikurina. Vatanescun ja hänen raiteensa kohtaavat junassa juuri kun Sanna on tullut pahemman kerran huijatuksi. Kaksi yksilöä muuttuu hetkeksi kaksiloksi. Sanna saa täyttymyksensä, mutta joutuu sitten jälleen omille teilleen.

Kirjan viimeisessä neljänneksessä Vatanescun tarina muuntaa muotoaan veijaritarinaksi, jossa hän ujuttautuu suomalaiseen politiikkaan ja asiat loksahtelevat paikalleen: monella tapaa se on verrattavissa Lasse Lehtisen ”Uskottuun mieheen” (1983) jossa sattumat nostavat tavallisen miehen kansakunnan huipulle.

Samaa uraa kulkee myös Vatanescu, joka satunnaisten kännykkäkuvien ja sosiaalisen median välityksellä on tietämättään noussut suomalaiseksi sankariksi. Lopulta vastaan tulevat myös Sanna ja Jegor Kugar, kumpikin omalla tavallaan. Yksinäisyys haihtuu ja sen tilalle tulee seesteinen tyytyväisyys.

”Kerjäläinen ja jänis” yhdistelee huumoria, huono-osaisuutta ja yksinäisyyttä tavalla, joita aikaisemmin ei ole vastaani tullut. Sen tarina on taitavasti rakennettu ja monella tapaa puhutteleva. Kirjan intertekstuaaliset lainat kytkevät sen kansakunnan kollektiiviseen muistiin. Toisin kuin useimmat muut yksinäisyyskirjat, sen laskee käsistään hyvillä mielin.