16.10.2015

Yksinäisyyttä parisuhdemarkkinoilla

Kirjoittanut: Juho Saari


Muutama vuosi sitten Eva Illouz julkaisi mielenkiintoisen kirjan nimeltään Why love hurts? (Policy 2013), jossa hän pohti rakkauden aiheuttamaa kipua. Kirjassa on monia argumentteja, mutta pohjimmaltaan se analysoi parisuhteiden rakkautta markkinana, jossa eri osapuolien resurssit ovat epätasaisesti jakautuneet, mutta tavoitteet periaatteessa samansuuntaisia.


Vanha sanonta ”kahden kauppa, kolmannen korvapuusti” kertoo tämän markkinan toimintaperiaatteista. Markkinarakenteet kuitenkin monimutkaistuvat, kun parisuhteet muuttuvat erilaisiksi verkostoiksi vanhojen parisuhteiden päättyessä ja uusien alkaessa. Vanha väite ”joka toinen avioliitto päättyy eroon” ei pidä paikkaansa. Eroaminen on joka tapauksessa tavallista, ja erityisen tavallista se on, jos avoerot otetaan huomioon. 

Riikka Ala-Harjan kirja ”Kevyt liha” on suomalaisten parisuhdemarkkinoiden kuvaus 2010-luvulta. Sen päähenkilö on teatterin valaisemisesta vastaava Saara. Hän on vuosi sitten eronnut arkkitehtimiehestään. Erolle ei oikeastaan ole ns. painavaa syytä: Saara on vain tyytymätön työholistiin mieheensä. Tutkijoiden käsitteillä ilmaistuna Saara on suhteessaan emotionaalisesti yksinäinen.

Asko ei puolestaan tiedosta parisuhteensa olevan kriisissä. Hän meneekin pieniksi palasiksi eron yhteydessä, mutta kokoaa sitten itseään. Eron yhteydessä Saara on muuttanut Oulusta Helsinkiin ja ottanut seitsemänvuotiaan poikansa Martin mukaansa. Asko on joutunut sopeutumaan ex-vaimonsa ratkaisuihin. Hän on niin sanottu hyvä eroisä, joka tapaa lastaan ja maksaa laskunsa.

Eronneen naisen elämänpiiri on koko lailla suppea. Ainoa mies hänen sängyssään on Martti, jonka tarpeet ja odotukset määrittävät hänen elämäänsä. Sosiaalisia suhteita hänellä on, mutta aivan lähellä ei ole ketään:

”Minulla ei ole koskaan ollut yhtä parasta ystävää. Ei ole nytkään. Tapaan Herttaa ja Panua töissä, Lindan kanssa joskus Facebookissa laitetaan yksityisviestiä, samoin Kaarinan kanssa, mutta ne kaikki ovat olleet minun työkavereita, eivät mitään sydänystäviä. Ei minulla ole semmoisia. Työkaverit riittävät. Ja moikkailututut salilla.”

Salilla Saara tarkoittaa kuntosalia, johon hän käyttää vapaan aikansa. Vähän epäselväksi jää, miksi hän on niin voimakkaasti sidoksissa salilla käymiseen. Ehkä ratkaisevaa on hänen kehollisuutensa, jossa alkaa näkyä vuosien paino. Rivien välistä voi kuitenkin lukea, että Saara on myös nostamassa markkina-arvoaan. Syykin siihen on selvä: häntä ”panettaa”, sillä ”kokonaiseen vuoteen minulla ei ole ollut ketään”. Hän on myös yksinäinen. Lapsi ei korvaa miestä. 

Yllättäen Saara palaakin parisuhdemarkkinoille, sillä vastaan tulee Jarno, jonka kanssa hän oli paneskellut opiskeluaikana ilman sen suurempia suunnitelmia. ”Jarnon ja minun naimiset olivat yksinkertaisia, pituudeltaan keskimittaisia, mutta aina onnistuneita.” 

Nuoret olivat opetelleet elämään, Jarno oppinut tekemään pestoa ja Saara ymmärtämään, että kevyestä voi tulla raskasta. Jossakin vaiheessa Jarno lähtee ja jättää hänet tyhjän päälle ilman sen suurempia selityksiä.

Kirjassa Jarno ja Saara kohtaavat uudestaan. Kumpikin on eronnut tahollaan. He tekevät tikusta asiaa ja löytävät yhteistä aikaa: toisella tai kolmannella tapaamisella pariskunta menee sänkyyn ja suhde alkaa. Pian kuitenkin Saara huomaa, ettei eronneiden elämä ole aina yksinkertaista. Sydän voi särkyä monella tavalla ja monesta syystä. 

Saaran ja Jarno alkavat katsella maailmaa eri tavoilla. Mies ei enää vastaakaan puheluihin ja viesteihin heti, ja kiireitä tulee lisää, eikä mies enää ehdi. Kun he sitten ovat samassa tilassa, he eivät enää löydä toisiaan. Yht’äkkiä Saara tiedostaa, että ”miten kovalla, kiihtyvällä vauhdilla me Jarnon kanssa erkanemme”. Emotionaalinen side haurastuu, ja jäljelle jää satunnainen pano. 

Saara yrittää rakentaa, mutta edessä on vielä pahempaa. Parisuhdemarkkinat osoittavat pimeät puolensa. 

Kaiken kaikkiaan kirja kertoo 2010-kuvun Suomesta ja parisuhdemarkkinoista, joissa tasan eivät mene onnenlahjat ihmisten etsiessä toisiaan. Yhtäällä suhteet pitäisi ottaa kevyesti, liikoja kysymättä ja liikoja toiselta odottamatta, koko ajan tietoisena siitä, että parisuhdemarkkinoilla kysyntä ja tarjonta vaihtelevat, kun markkinat muuttuvat ihmisten tullessa ja mennessä. Toisaalta kaikesta tuosta pitäisi selvitä ilman rikkonaista sydäntä. Pienten valintojen tyrannia rajoittaa tulevaisuuden suunnittelua ja altistaa ihmiset yksinäisyydelle.

9.10.2015

Toisen maailman yksinäisyys




Kirjoittanut: Juho Saari

Kirjallisuus jakautuu temaattisiin kenttiin, joista kutakin yhdistävät samankaltaiset kysymyksenasettelut ja teemat. Tavanomaisia esimerkkejä vakiintuneista temaattisista kentistä ovat kapitalismi, maakunta, rakkaus, sukupuoli ja rikos. 

Rikoskirjallisuuden temaattisella kentällä puolestaan yksi johtavista suomalaisista kirjailijoista oli pitkään Matti Yrjänä Joensuu

Yksinäisyyskirjallisuus ei ole oma tunnustettu temaattinen kenttänsä. Se kuitenkin leikkaa useita edellä mainittuja kenttiä. Rikoskirjallisuudessa erityisen vahva tuo leikkauspinta on Joensuun romaanissa Harjunpää ja rakkauden nälkä. Yksinäisyys on siinä sen verran vahvasti osa kertomusta, että teosta voi pitää myös yksinäisyyskentän yhtenä ydinteoksena. 

Yksinäisyys ei muutenkaan ole Joensuulle vieras aihe. Hän itse erakoitui ja etääntyi perheestään vanhoilla päivillään.


Kirjan päähenkilö on Asko Leinonen, kutsumanimeltään Tipi, joka on pimeiden öiden vaeltaja, varhaista keski-ikää elävä mies. Hän on monella tavalla erilainen ja eristäytynyt ja vailla häntä kannattavia sosiaalisia suhteita. 

Voitto Ruohonen, joka on kirjoittanut Joensuun kirjoista hienon väitöskirjan Paha meidän kanssamme (Otava 2005), toteaa Leinosesta kirjassaan, että ”Tipi ei ole tästä maailmasta”.  Yksinäisyys nostetaan esiin myös Rakkauden nälän takakannessa, jonka mukaan kirja kertoo, ”mihin äärimmäinen yksinäisyys voi johtaa”.

Kouluja käymätön Tipi elättää itsensä suutarin apulaisena, mikä tuottaa hänelle niukan leivän. Öisin hän seuraa kapakoista palaavia humalaisia naisia, murtautuu vempeleellä (tiirikalla) heidän asuntoihinsa, riisuutuu alasti ja asettuu naisen viereen. Yhdyntään hän ei pysty, mutta ihmisen ikävä toisen luokse tuottaa äärimmäisiä tekoja.   

Naiset väliin aistivat ei-toivotun vieraansa ja väliin hän on jäädä kiinni, paitsi yhdessä paikassa, jossa hänen naisensa on muumioitunut vainaja. Rakkain heistä on miehensä kuoleman kautta menettänyt Heinätukka. 

Yksinäinen on myös Joensuun kirjasarjan nimihenkilö Timo Harjunpää, jonka elämään tulee kumpujen yöstä hänen biologinen isänsä. Tuo mies on hylännyt hänet lapsena, mutta palaa nyt seniilinä Timon elämään.

”Hän tunsi Vaaria kotaan hetkittäin selittämätöntä kaunaa, jopa vihaa, ja tuntui kohtuuttomalta ja väärältä kun toisen elämä oli siinä jamassa kuin se oli; … Eikä hänen oloaan huojentanut sekään, että hän aavisti jotenkin että kaiken takana oli se ikävä orpous ja yksinäisyys, jota hän oli lapsena ja nuorena kokenut.”  

Harjunpään äitinsä ei vieläkään hyväksy hänet hylänneen miehen paluuta. Perhe natisee liitoksissaan. Harjunpää selviää perheiden ja työkavereiden avulla, mutta välillä on rankkaa.

Vielä rankempaa on Tipillä, jonka koko elämä elämä on silppua. Tipi asuu hänet jo lapsena henkisesti hylänneen äitinsä ja rikoksia tehtailevan perheensä kanssa. Ainoa hänestä huolta pitävä henkilö on sisko.  Lapsesta saakka Tipi oli pelännyt poliisia, ja väliin syystä: aikuisena poliisit pahoinpitelevät hänet ”runkkarina”.   

Tipillä on paikka perheessä, koska hän on hyvä avaamaan kassakaappeja, mutta muuta arvoa hänellä ei heidän silmissään taida olla. Hänen nukkumapaikkansa on likainen luukku yläkerrassa. Paras kaveri on rotta Topi, joka sekin kärsii kurjan kohtalon.  

Kaikkineen Tipillä ei ole normaalin elämän mallia, elämä on kieroutunutta ja yksinäistä.
”Hänen koko elämänsä oli kuin peltikaappi, ja hän halusi sieltä ulos. Tai sitten asia oli vielä hullummin: hän oli itse peltikaappi, eikä itsestään voinut päästä ulos.” 

Tipin elämä ajautuu koko ajan hullumpaan suuntaan. Öiset seikkailut vetävät puoleensa poliisin huomion. Hänen elämänsä piirit pienenevät. Samalla polla menee yhä enemmän sekaisin. Öisiin vaelteluihin alkaa tulla myös tirkistelyä naistenhuoneissa ja muuta samanlaista. 

Onnistuneen keikan jälkeen hän saa ylimääräistä rahaa ja päättää lähestyä Heinätukkaa. Hän ostaa uudet vaatteet ja muutenkin laittaa itsensä kuntoon. Vaatteet tekevät hänestä pinnaltaan uuden miehen. Sisältään hän on edelleen sama, monella tapaa rikkinäinen Tipi.  

Rahan vallassa Tipi ajattelee Heinätukan voivan rakastaa häntä ja murtautuu naisen asuntoon. Vastassa ei ole hänen toivomansa rakastunut nainen vaan luoti. Tuosta käännekohdasta alkaa lopullinen taantuminen. Lopussa Leinosen lempinimi ja todellisuus kietoutuvat toisiinsa. Myös Harjunpää kohtaa isänsä.